Työosuuskunta Innetti vuodesta 1994

Innetti (pääsivu)

Toiminnallisesti olemassa olevana osuuskunta-yrityksenä olemme päässeet jo kunnioitettavan pitkälle. Edesmennyt Matti Seppälä esitti viime vuoden lopulla toivomuksen, että meidän tulisi juhlistaa 15 toiminta vuottamme.

Aihetta näyttäisi olevan. Onko ideoita?

Toimintamme aikana olemme esimerkillämme edistäneet usean uuden osuuskunnan syntyä. Monia osuuskuntia on syntynyt sekä “kuollut ja kuopattu” meidän toimintamme aikana. Tänä aikana on tapahtunut yhteen sulautumisia joissa olemme saaneet uusia jäseniä, olemme antaneet “vierihoitoa” uudelle aloittavalle osuuskunnalle jos toisellekin. Juuri tällä hetkellä sellainen on Lahden alueen osuuskunta Startti. Startin kohdalla kyse on vielä enemmästä, olemme yksi sen perustajajäsenistä.

Olemme siis tarjonneet konsultointiapua ja meiltä on sitä myös tilattu. Toimintamme on yrityksemme sisällä sekä ulospäin täysin ammattimaista. Useat talousalueemme sekä sen ulkopuolella olevat yritykset sekä yksityiset työntilaajat ovat saaneet meiltä ammattimaista palvelua jo satoja kertoja, ellei jopa tuhansia kertoja.

Jäsenistömme määräkin on kivunnut jo toiselle sadalle. Tämä ei todellakaan ole vähäarvoinen asia, vaan osoitus vakaasta luotettavasta toiminnasta. Toimintamme aikana olemme antaneet mahdollisuuden toimia osuuskuntayrittäjänä  melkein kahdelle sadalle jäsenelle. Jäsenistömme monialaisuus on rikkautena ollut vertaansa vailla. Jokainen jäsen on päässyt toteuttamaan omaa osaamistaan, sekä tekemään työtään omaehtoisesti.

Emme ole kuuluneet “harrastelija” porukkaan koskaan, ei enää ainakaan vuosikausiin, vaan olemme profiloituneet ammattimaiseksi esimerkiksi muille vasta uuden toimintansa aloittaville osuuskunta-ideoille. Tämän esimerkillisen toimintamme vuoksikin olemme myös saaneet  jatkuvasti uusia jäseniä, sekä saaneet pitää jäsenistömme tarpeettoman vaihtuvuuden pienenä. Jäsenistömme tarjoamaa työtarjontaa arvostetaan laajamittaisesti.

Useat jäsenet ovat saaneet omat siipensä kantamaan osuuskuntamme avustuksella perustaen oman yrityksen, ja myös useat ovat palanneet takaisin osuuskuntaan siipiemme suojaan. Siis uusia yrityksiä olemme myös olleet synnyttämässä. Olemme siis ottaneet myös vastaan ne ketkä ovat saapuneet takaisin osuuskuntamme toimintaa tukemaan ja siten ansaitsemaan elantoaan osuuskuntamme jäsenenä.

Olisi aika koota jäsenistömme voimavarat ja tehdä jotain voimakasta yhteistä näkyvää. Talousalue jolle vaikutuksemme ei ole ollut kovinkaan vähäinen, olisi varmasti iloisesti yllättynyt jos näyttäydymme jotenkin suuremmin. Saisimme samalla siinä myös itse uusia kontakteja jotka ovat tärkeitä näin “huonojen” aikojen vallitessa.

Uudet nuoret jäsenet ovat tuoneet toiminallemme  konkreettista raikkautta. Esitelkäämme siis osuuskuntaamme myös uusille tuleville jäsenillemme ja annettaan heille myös helppo mahdollisuus hyötyä ja nauttia työmme tuloksista, sekä kehittää tästä oman näköisensä.

Ajatuksia ja ehdotuksia olisi kiva saada jolla saamme tästä vuodesta merkittävimmän tähänastisista?

Leksa

2 Responses to “Työosuuskunta Innetti vuodesta 1994”

  1. Hei. Huomasin osuuskunnan kun sain laskun eräältä verkostonne jäseneltä. Minua saattaisi kiinnostaa toimintamalli nyt kun en enää ole kiinteässä työsuhteessa ja asumme noin puoliksi Kouvolassa. Virallinen asuinkunta tällä hetkellä on Espoo. Voisiko tältä pohjalta rakentaa yhteistyötä. (040 743 0222)

  2. Ehdottomasti voimme. Paikkakunta tai sijainti ei ole esteenä.

    Leksa

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.